Meille inhimillisyys tarkoittaa yhteyden luomista itseen ja toisiin. Kun ihminen ymmärtää itseään, omia rajojaan ja vahvuuksiaan, hän pystyy toimimaan työssään tietoisemmin ja arvojensa mukaisesti.
Valmennuksissamme tämä näkyy turvallisena ilmapiirinä, tilana pysähtyä sekä tapana kohdata ihmiset yksilöinä – ei rooleina tai suorituksina.
Optimoodissa vaikuttavuus tarkoittaa konkreettista hyötyä arjessa. Emme tarjoa irrallista inspiraatiota, vaan selkeitä oivalluksia ja työkaluja, jotka tukevat toimintaa, päätöksentekoa ja jaksamista.
Vaikuttavuus näkyy siinä, että opittu siirtyy käytäntöön ja jatkaa elämäänsä valmennuksen jälkeen.
Kunnioitus ohjaa kaikkea toimintaamme. Se tarkoittaa asiakkaiden, osallistujien ja yhteistyökumppaneiden arvostavaa kohtaamista sekä erilaisten näkökulmien huomioimista.
Kunnioitus näkyy myös realistisina lupauksina, rehellisenä viestintänä ja siinä, että pidämme kiinni sovituista asioista.
Vastuullisuus Optimoodissa rakentuu erityisesti asiantuntijayrittäjän tavasta toimia sekä sosiaalisesta vastuusta. Se ei ole erillinen osa liiketoimintaa, vaan perusta kaikelle tekemiselle
Sosiaalinen vastuu tarkoittaa meille ihmisten hyvinvoinnin, osallisuuden ja toimijuuden tukemista työelämässä.
Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi:
psykologisesti turvallisten ja osallistavien valmennusten toteuttamisena
osallistujien erilaisten lähtökohtien huomioimisena
eettisesti kestävänä ja arvostavana vuorovaikutuksena
sisällöissä, jotka tukevat jaksamista, selkeyttä ja inhimillistä työelämää
Asiantuntijatyössä vastuullisuus näkyy ennen kaikkea tavassa tehdä työtä.
Optimoodissa tämä tarkoittaa:
selkeitä tavoitteita ja läpinäkyvää toimintaa
palveluiden mitoittamista todelliseen tarpeeseen
reilua ja kestävää hinnoittelua
pitkäjänteistä yhteistyötä lyhyen aikavälin hyötyjen sijaan
Huolehdimme myös omasta työkyvystä ja jaksamisesta, koska vain kestävä yrittäjyys mahdollistaa laadukkaan ja vaikuttavan työn.
Yritysasiakkaille ja valmentajille vastuullisuus ja arvot tarkoittavat luotettavaa yhteistyötä, selkeitä rakenteita ja inhimillistä otetta. Optimoodin kanssa voit luottaa siihen, että:
ihmiset kohdataan arvostavasti
tavoitteet ovat selkeitä ja realistisia
valmennukset tukevat todellista muutosta
Vastuullisuus ei ole meille lupaus paperilla – se on tapa tehdä työtä joka päivä.